Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto päättää torstaina, lakkauttaako se tukensa Suomen Evankelisluterilaiselta Kansanlähetykseltä ja Lähetysyhdistys Kylväjältä. Yhteisen kirkkoneuvoston esitys tukien asteittaiseksi lakkauttamiseksi koskee vuosien 2012-2014 lähetysmäärärahoja.
Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtajan ja Paavalin seurakunnan jäsenen Timo Junkkaalan mukaan on useita syitä toivoa, että kirkkovaltuusto ei tekisi päätöstä esityksen mukaan.
Tukien epäämisen peruste on kysymys kirkon virasta. ”SEKL ja ELK eivät ole ottaneet työntekijöikseen naispappeja ja osa niiden työntekijöistä ei työskentele naispappien kanssa”, kirkkoneuvoston esityslistassa todetaan.
– Mainittujen järjestöjen kanta ei ole muuttunut. Niillä oli sama kristinkunnan enemmistön edustama näkemys jo silloin, kun ne hyväksyttiin kirkon virallisiksi lähetysjärjestöiksi. Naispappeuspäätöksen tehdessään kirkolliskokous hyväksyi ponnen, jonka mukaan perinteisellä virkakannalla olevilla tulee edelleen olla kaikki oikeudet toimia kirkossamme, Junkkaala toteaa.
– Kaksi vuotta sitten piispainkokous ja muutamat lähetysjärjestöjen edustajat totesivat myös yhteisessä tahdonilmauksessa toivovansa, että perinteistä virkanäkemystä edustavilla olisi edelleen täysi kotipaikkaoikeus kirkossa. Kirkkoneuvoston esitys on ristiriidassa sekä kirkolliskokouksen ponnen että yhteisen tahdonilmauksen kanssa.
”Millään seurakunnalla ei pitäisi olla tällaiseen varaa”
Junkkaalan mukaan tukien leikkaaminen etäännyttäisi monia seurakuntien toiminnasta.
– Herätysliikkeiden kannattajat ovat aktiivisimpia kirkkomme paikallisseurakuntien jäseniä. Joidenkin selvitysten mukaan seurakuntiemme aktiivisimmista jäsenistä noin 30 prosenttia on perinteisen virkanäkemyksen kannalla.
– Ne seurakunnat, jotka päätöksillään torjuvat lähetys- ja herätysliikkeiden toiminnan, tulevat lisäämään niiden ihmisten eroamista kirkosta, joille kirkko ja sen usko on tärkeä. Millään seurakuntayhtymällä ei pitäisi olla tällaiseen varaa.
Junkkaala muistuttaa myös, että monissa lähetystyön kohdemaissa ”vallitseva käsitys avioliitosta ja kirkon virasta on sama kuin tukien leikkaamisen kohteena olevilla järjestöillä”.
– Yksi lähetystyön keskeinen periaate on kunnioittaa kohdemaan kirkkojen omia käsityksiä. Kirkkoneuvoston esityksen hyväksyminen merkitsisi, ettei Helsingin seurakuntayhtymä kunnioittaisi lähetystyön keskeisiä periaatteita.
Helsingin seurakuntayhtymä on jo aiemmin lakkauttanut tukensa Sleyltä ja Slef:ltä järjestöjen kielteisen naispappeuskannan vuoksi. Junkkaala ehdottaa samojen perusteiden nojalla, että valtuusto palauttaisi Helsingin seurakuntayhtymän tuen myös Sleylle.
Lue Junkkaalan vetoomus kokonaisuudessaan Raamattuopiston sivuilta